Ohjeita pennunostajalle

Kuva: T. Öhman

5 ohjetta koiran ostamista suunnittelevalle

  1. Mieti ensin, sopiiko koira elämääsi
    Venäjäntoy voi elää jopa 15 vuotta! Oletko valmis huolehtimaan siitä koko sen elämän ajan? Oletko varautunut myös siihen, että koirasta kertyy paljon muita kustannuksia, kuin varsinainen kauppahinta?


  2.  Tutustu etukäteen huolellisesti rotuun
    Tutustu rodun edustajiin ja lue rodusta esimerkiksi Kennelliiton Hanki koira-sivustolta. Ota selvää rotuominaisuuksista, jotta varmistut siitä, että juuri tämän rotuinen koira sopii sinulle.


  3.  Käy katsomassa pentuja ennen luovutusikää
    Tutustu pentuihin, pentujen emoon ja koirien elinolosuhteisiin. Tarkista myös, että pentujen vanhemmat ovat asianmukaisesti terveystarkastettu ennen astutusta.


  4. Varmista, että saat pennullesi rekisterikirjan
    Jos rekisterikirjaa ei luovuteta kauppahetkellä, vaadi, että kauppakirjaan merkitään, milloin rekisterikirja luovutetaan. Esim. osamaksusopimuksen ollessa kyseessä, kasvattaja yleensä luovuttaa alkuperäisen rekisterikirjan vasta, kun koko kauppasumma on maksettu. Huomioithan, että Ruokaviraston koirarekisteri ei ole sama kuin Kennelliiton rekisteri.


  5.  Jos olet ostamassa ulkomailta tuotua pentua/koiraa, varmista, että kaikki vaadittavat asiakirjat ovat kunnossa
    Pyydä nähtäväksi pennun rekisteritodistus, rokotustodistus, todistus tunnistusmerkinnästä sekä tarvittaessa rajaeläinlääkärin todistus.


Ohjeita pennunostajalle

Etsitkö itsellesi uutta perheenjäsentä ja olet kiinnostunut venäjäntoysta? Ennen pennun hankintaa kannattaa tutustua huolellisesti rotumääritelmään Suomen Venäjäntoyt ry:n sivuilla ja tavata aikuisia venäjäntoyta. Rotuyhdistyksellä on paikoittain aluetoimintaa, mm. koirapuistotapaamisia, joihin rodusta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Vuosittain järjestettävään venäjäntoyden Open Show’hun voi myös tulla tutustumaan koiriin, harrastajiin ja kasvattajiin.

Mihin kannattaa kiinnittää huomiota sopivaa pentua etsiessä?

Tutustu rauhassa tarjontaan sekä eri kasvattajiin. Tutustu kasvattajan kasvatustyöhön esim. kennelin nettisivujen tai Kennelliiton jalostustietokannan kautta. Jalostustietokannasta voit nähdä kasvattajien aiemmat pentueet ja pentueen vanhempien iät, sekä niiden terveys-, koe- ja näyttelytuloksia. Näitä tietoja tutkimalla saa hyvää ennakkotietoa siitä, minkälaisia ominaisuuksia pennulla voi olla. Löydät Jalostustietokannan käyttöohjeet täältä.

Rotuyhdistyksen sivuilta löytyy rodun jäsenkasvattajien yhteystietoja. Yhdistys ei ota vastuuta kasvattajalistalla olevien kasvattajien toiminnasta, mutta yhdistyksen pentuneuvoja opastaa koiran hankinnassa ja neuvoo, mitä terveystutkimuksia pentueen vanhemmilta tulisi löytyä ja mitä mahdolliset tulokset kertovat.

Ole etukäteen yhteydessä kasvattajiin ja kysele myös tulevista pentueista. Osoita, että juuri sinulla on tarjota pennulle hyvä, huolehtiva koti. On myös hyvä varautua vastailemaan kasvattajan esittämiin kysymyksiin, sillä hyvä kasvattaja on kiinnostunut kotiehdokkaista ja haluaa löytää pennuilleen yhteensopivat omistajat.

Kun löydät mahdollisesti sinulle sopivan pennun, sovi tapaaminen kasvattajan luokse. Käy katsomassa pentua ennen ostopäätöstä. Myös pentueen emä olisi hyvä saada nähtäväksi. Kysy pennun vanhemmista, terveystuloksista, luonteesta ja vaikka miksi kyseinen pentue on tehty. On aina hyvä asia, jos kasvattaja on kiinnostunut tutkimaan koiriensa terveyttä ja kasvattajan koirilta ja kasvateilta löytyy tutkimustuloksia. Pentuetta, jossa vanhemmilta ei löydy voimassaolevia terveystuloksia rodun kannalta olennaisista sairauksista, ei kannata pitää terveenä, sillä tutkimaton koira ei ole sama asia kuin terve koira.

Vuoden 2024 alusta koiran haltijan tulee koira rekisteröidä myös Ruokaviraston koirarekisteriin. Koirarekisteri on viranomaisrekisteri, jonne talletetaan asetuksen 5 § mukaiset tiedot. Viranomaisrekisteriin ei tallenneta koiran sukutaulutietoja tai muita harrastustoimintaan liittyviä tietoja eikä sinne koiran ilmottaminen vastaa Kennelliiton rekisteröintiä. Varmistathan aina, että pentu on rekisteröity Ruokaviraston koirarekisteriin, sekä Kennelliittoon. 

Kuva: T. Öhman

Minkälainen on hyvä kasvattaja?


Hyvän kasvattajan kotiin saa mennä, koirilla on siistit elinolosuhteet ja koirat ovat hyvinvoivia. Hyvän kasvattajan työ on läpinäkyvää, eikä sitä tarvitse piilotella. Kysymyksiin saa vastaukset, ja koirien taustoista, suvusta ja mahdollisista terveysrasitteista kerrotaan avoimesti. Pentuja ei myydä kiireellä auton takakontista.

Hyvän kasvattajan jokaisen pentueen tulisi olla tarkkaan harkittu. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että koirien kasvattaja on miettinyt kuinka pentueen vanhemmat täydentävät toisiaan. Kasvattajan pitäisi pystyä kertomaan millaisia pentuja mahdollisesti on odotettavissa ja millaisiin koteihin ne sopisivat. Esimerkiksi kotikoiraa etsivälle ei sovellu pentu hyvin vietikkäistä vanhemmista, kun taas aktiivista harrastuskoiraa etsivälle pentue voisi olla oikea.

Vastuullinen kasvattaja on tarkka siitä, kenelle tai millaiseen perheeseen pennun myy. Kasvattajalle on täten myös tärkeää esittää kysymyksiä pennunostajalle esimerkiksi tämän koirakokemuksesta, siitä keitä perheeseen kuuluu, millaiset asumisolosuhteet ovat ja millaista pentua perhe etsii (esim. kotikoiraa, harrastuskoiraa). Jos kasvattajan mielestä kyseisen rodun tai pentueen pentu ei tunnu oikealta valinnalta perheeseen, kannattaa keskustella kasvattajan kanssa siitä, miksi hän on sitä mieltä. Ehkä rotu onkin liian vaativa ensikertalaiselle koiranomistajalle tai pennunostajalla on väärä kuva rodusta. Siksi kannattaa kertoa avoimesti millaista koiraa etsii: minkä luonteista ja mihin tarkoitukseen.

Kasvattajan ja pennunostajan yhteinen etu on löytää oikea koira oikealle omistajalle. Hyvä kasvattaja toivoo kuulevansa koiran elämästä ja neuvoo pennunostajaa vastaan tulevissa asioissa. Kasvattajan tuki on usein etenkin ensikertalaiselle pennunostajalle tärkeää, joten oikean kasvattajan ja sopivan pennun etsimiseen kannattaa panostaa.

Kasvattajan velvollisuus on neuvoa sinua myös sen jälkeen, kun pentu muuttaa luoksesi. Kasvattajalta saat ohjeita esimerkiksi pennun hoitoon, ruokintaan ja koulutukseen liittyen. Useat kasvattajat myös antavat pennun mukana kirjalliset hoito-ohjeet tai pentuoppaan.

Hyvä kasvattaja myy pentueensa aina rekisteröitynä ja ensisijaisesti Kennelliiton kauppakirjasopimuksella. Jos myyjä ei halua täyttää sopimuksen kaikkia kohtia, jokin asia saattaa olla vialla. Sopimusta tehtäessä ostajan ei tarvitse suostua kohtuuttomiin vaatimuksiin. Jos kaupasta syntyy erimielisyyksiä, niiden selvittämisessä voi kääntyä kuluttaja-asiamiehen puoleen. 

Epämääräiseltä myyjältä ostetun koiranpennun taustasta ei ole tietoa ja sen lähtökohdat elämään eivät usein ole parhaat mahdolliset. Erityisen ongelmallisia ovat esimerkiksi Venäjältä tai Virosta salakuljetetut koiranpennut. Koirien salakuljetus Virosta ja Venäjältä lisää raivotaudin leviämisriskiä Suomeen. Lisäksi ulko- ja sisäloiset ovat hyvin tavanomaisia koirilla, joiden taustasta ei ole tietoa. Pentu saattaa jopa olla parantumattomasti sairas. 

Jos jokin asia alkaa askarruttamaan tai epäilyttämään, selvitä miksi. Voit myös ottaa yhteyttä Suomen Venäjäntoyt ry:n pentuneuvontaan ja kysyä apua.

Kasvattajan tulee kasvatustyössään noudattaa niitä ohjeita, sääntöjä ja suosituksia, jotka Suomen Kennelliitto on antanut. Suomen Venäjäntoyt ry suosittelee ostamaan pennun aina kasvattajalta, joka noudattaa yhdistyksen jalostussuosituksia, rekisteröi pentunsa Suomen Kennelliittoon sekä pitää koiriaan hyvin antaen näin pennuille mahdollisimman hyvät eväät elämän alkuun. 

Suomen Kennelliiton Pentulista

Suomen Kennelliiton Pentulista-palvelusta löydät kasvattajien pentueita roduittain (venäjäntoyt löytyvät FCI-ryhmästä 9, seurakoirat ja kääpiökoirat). Kasvattajat ovat itse tallentaneet palveluun tiedot pennuistaan ja vastaavat tietojen oikeellisuudesta. Pentulistan kautta voit myös tarkistaa, täyttääkö pentue yhdistyksen asettamat jalostussuositukset (pois lukien lisäsuositukset). Suomen Venäjäntoyt ry:n jalostustoimikunta arvio jokaisen Pentulistalle ilmoitetun pentueen kohdalla, täyttääkö se suositukset muun muassa terveyden ja vanhempien ikien osalta. Tarkempaa tietoa suosituksien täyttymisestä voi kysellä pentuneuvojalta tai jalostustoimikunnalta.


Mistä tunnistat vastuullisen kasvattajan?

Hyvä koirankasvattaja:

  • Suunnittelee pentueen ennalta ja näkee vaivaa löytääkseen jokaiselle pennulle hyvän kodin
  • Pitää huolta emosta, pennuista ja muista koiristaan 
  • Tutkii virallisesti jalostuskoiriensa ja kasvattiensa terveyttä 
  • Kasvattaa terveitä, hyväluonteisia koiria terveistä vanhemmista, joilla ei esiinny perinnöllisiä sairauksia 
  • Päästää ostajan kotiinsa katsomaan pentuja ja emoa 
  • On valmis vastaamaan avoimesti kaikkiin kysymyksiin ja kertomaan pennun taustasta
  • Varmistaa, että pentu saa juuri sille sopivan perheen ja perhe juuri sille sopivan pennun 
  • Tarjoaa pennunostajalle tukea ja neuvoja myös luovutuksen jälkeen
  • Välittää aidosti koirien hyvinvoinnista 
  • On hyvämaineinen ja voi pyydettäessä mainita suosittelijoita
  • Toimii laillisesti
Kuva: Koiraseppä

Älä tue pentutehtailua

Mitä on pentutehtailu?


Pentutehtailijaksi kutsutaan henkilöä, joko rekisteröityä kasvattajaa tai pentuja teettävää ihmistä, joka tuottaa paljon pentuja epämääräisissä oloissa.

 Pentutehtailija ei yleensä tutki jalostukseen käytettävien koirien terveyttä, eikä niitä ole välttämättä rekisteröity, rokotettu tai madotettu. Pennut voivat olla heikkokuntoisia huonon hoidon, heikkolaatuisen ravinnon sekä rokotusten ja madotusten puutteen takia. Pentutehtaasta tulevalla koiralla on myös korkea riski sairastua monenlaisiin tauteihin. Ne voivat sairastua pian uuteen kotiin päästyään. Pennut ovat voineet saada jo pysyviä vaurioita eivätkä kehity normaaleiksi aikuisiksi tai pahimmassa tapauksessa ne sairastuvat johonkin tarttuvaan tautiin, jota eläinlääkäri ei pysty parantamaan ja pentu menehtyy nuorena. 

Pentutehtaasta tulevat pennut voivat olla hyvin pelokkaita tai aggressiivisia eikä niitä ole sosiaalistettu tai totutettu ihmiseen tai muihin koiriin. 

Monien pentutehtailijoiden nartut asuvat häkeissä ja toimivat pennuntekokoneina, ja ne voidaan astuttaa jokaisesta juoksusta. Se on nartulle suuri rasitus. Osa pentutehtailijoista rekisteröi jotkut pentueensa Suomen Kennelliitossa, mutta tuottaa seuraavista juoksuista rekisteröimättömän pentueen, ns. välipentueen. Jotta pentue voidaan rekisteröidä Suomen Kennelliitossa, tulee saman emän pentueiden välillä olla aikaa yli 10 kuukautta, eikä nartulla saa olla yli viittä pentuetta elinaikanaan. Tiheämpi pennutus sallitaan alle 8-vuotiaalle nartulle yhden kerran ilman poikkeuslupaa, ja tällöin seuraavan synnytyksen väli on oltava vähintään yksi vuosi. Pentutehtailijan koirat voivat elää myös suurissa sekalaumoissa, ja astua toisiaan vapaasti, joten pentujen oikeita vanhempia ei välttämättä edes tiedetä. Tehtaillut pennut voivat siis olla hyvinkin sisäsiittoisia. Sisäsiitos voi altistaa voimakkaammin perinnöllisille sairauksille ja vioille.  

Monet pentutehtaat ilmoittavat pennuistaan samoissa paikoissa kuin vastuulliset kasvattajatkin. Epämääräiset ilmoitukset rekisteröimättömistä vahinkopennuista kannattaa jättää huomiotta, sillä kasvattajien on mahdollista rekisteröidä vain yksi vahinkopentue Suomen Kennelliiton rekisteriin. Pentutehtailijat usein selittävät mm. puuttuvia terveystuloksia vahinkoastumisella, vaikka toiminta onkin suunnitelmallista ja liian nuoria tai vanhoja koiria rasitetaan pennutuksella rahan takia. Etenkin pienet koirat ovat nyt niin suosittuja, että jopa pentutehdaspennuista tai muuten epäeettisesti kasvatetuista saatetaan pyytää isoa hintaa. 

Vaikka tuntisit sääliä huonoissa oloissa kasvatettua pentua kohtaan, älä koskaan osta pentua säälistä! Pelastaessasi yhden pennun tuet samalla pentutehtailijan toimintaa. Ilman ostajia ei pian ole myyjiäkään.


Mistä tunnistan pentutehtailijan?

Pentutehtailija:

  • Myy lyhyellä toimitusajalla sen rotuisia koiria,  joita yleensä joutuu odottamaan pitkään 
  • Myy "trendikkäitä", paperittomia rotumixejä rekisteröidyn koiran hintaan
  • Pentua myydään epämääräisin tiedoin erilaisilla myyntifoorumeilla 
  • Kertoo usein pentueen olevan vahinkopentue
  • Myy koiria, joita ei ole rekisteröity Suomen Kennelliittoon tai muuhun FCI:n alaiseen rekisteriin, eikä tunnistusmerkitty 
  • Myy pentuja, joista ei tehdä kirjallista sopimusta 
  • Myyjän oikea nimi ei ole usein tiedossa 
  • Pennusta pyydetään varausmaksua ennen kuin pentua on edes nähty 
  • Myyjällä on kova kiire tehdä kaupat, pentu tarjotaan tuotavaksi johonkin satunnaiseen paikkaan eikä pentua pääse näkemään etukäteen 
  • Pennun emää tai pentuesisaruksia tai olosuhteita, jossa pentu on kasvanut, ei saa nähdä
  • Myyjän tai ostajan näyttelykiinnostuksen puuttuminen ei ole syy jättää pentue rekisteröimättä
  • Myyjällä voi olla mitä ihmeellisempiä tarinoita siitä, miksi pentue on tehty ja on kaupan


Kuva: T. Öhman